Toimivaa valaistussuunnittelua moderniin huvilaan

Valaistussuunnittelua huvilaan Pihlaksen perheen unelma rantahuvilasta toteutui, kun Puumalaan rakentui 108 m2 kokoinen kahden makuuhuoneen pulpettikattoinen järvenrantahuvila kauniille männikköiselle kalliotontille. Tarvittiin valaistussuunnittelua. „Valaistussuunnittelukumppaniksi valikoitui LedStore muun muassa siksi, että saimme …

Mihin kodin valaistussuunnittelu vaikuttaa?

Kodin valaistussuunnittelu kannattaa ajoittaa ennen tai yhtäaikaisesti sähkösuunnittelun kanssa, jotta sähkönsyöttöpisteitä saadaan tarvittava määrä oikeisiin kohtiin. Remontoitavassa kohteessa, jossa sisäkatto ja sisäseinät uudistetaan, ollaan otollisessa tilanteessa myös valaistuksen kohentamisen kannalta. …

Epäsuora led-nauhavalaistus, LedStore.fi

Asunto Töölönlahden rannalla sai uuden valaistuksen monipuolisilla ledeillä

LedStore oli mukana valaistussuunnittelusta valaisinten hankintaan saakka Töölönlahden rannalla Helsingissä sijaitsevan arvoasunnon kokonaisremontissa. Valaisimina käytettiin monipuolisesti led-paneeleja, led-nauhaa, spotteja, seinävalaisimia ja korostusvalaistusta. Kaikki valaistusten ohjaukset toteutettiin langattomilla ohjaimilla, ja rinnalle …

Led ulkovalaistus

Led ulkovalaistus – huomioi nämä seikat

Ulkovalaistus on tärkeää Suomen olosuhteissa. Ledien käyttö on erinomainen vaihtoehto, koska ne kestävät hyvin kylmää. Voit toteuttaa monipuolisen ja toimivan pihavalaistuksen LedStoren valoilla. Tässä blogitekstissä kerromme yleisimmät vinkit, joilla onnistut …